Tälle sivulle on kerätty sijoittajalle hyödyllisiä linkkejä.

Nordnet.fi – Suosituin osakevälityspalvelu. Asiakkuuden voi avata ilmaiseksi ja osakkeiden säilytys on ilmaista. Maksullista on tietysti kaupankäynti ja jos haluaa reaaliaikaiset pörssikurssit. Vaikka sinulla jo olisi arvo-osuustili muualla niin Nordnetiin kannattaa avata tili silti. Sieltä saa maksutta käyttöön monia analyyseja sekä tietoja pörssiyhtiöistä ja niiden kurssihistoriasta. Tietoja on paitsi kaikista Pohjoismaisista yhtiöistä niin myös esimerkiksi Yhdysvaltojen, Kanadan ja Saksan pörsseistä ja yhtiöistä. Nordnet on siis paitsi pörssivälittäjä niin myös pankki eikä sillä ole mitään tekemistä Nordea nimisen pankin kanssa. Itselläni on ollut tili Nordnetissä jo kohta kymmenen vuotta ja olen ollut tyytyväinen.

Tuottoa.fi – Sijoitus pikalaina ja kulutusluottoyhtiöön antaa talletukselle 8% tuoton. Talletus on tavallaan osakesijoituksen ja tavallisen korkosijoituksen välimuoto. Muodollisesti kyse on sijoittamisesta OPR-vakuus nimiseen yhtiöön. Tuottoja verotetaan kuten listaamattoman yhtiön osinkoja. Veroa menee vain 7.5%, jos vuosittaisten pääomatulojen määrä on alle 40 000. Sijoitus on ei ole pääomaturvattu, mutta toisaalta sijoituksen arvo ei myöskään vaihtele vaan yhtiö lunastaa halutessasi sijoitetun pääoman takaisin. Itse sijoitin ensin minimäärän ja sitten kahdessa erässä vähän enemmän. Osingot on maksettu kuukausittain kellontarkasti aina kuukauden alussa.

Ukko.fi – Palvelu antaa mahdollisuuden yksityishenkilön laskuttaa työstä ilman yritystä. Toisaalta yrittäjälle mahdollisuuden palkata työntekijä ilman siihen liittyvää byrokratiaa. Palvelu huolehtii kaikista lakisääteisistä velvoitteista. Palvelua voi käyttää myös kuka tahansa, joka teettää pieniä urakoita, vaikka ministeri joka teettää oviremontin yksityisellä henkilöllä. Aloittava yrittäjä voi hankkia teettää pieniä työsuoritteita vähäisellä paperityöllä ja työtön voi tehdä töitä yrittäjämäisesti ilman pelkoa työttömyyskorvauksen menettämistä. Tämän palvelun käytöstä ei ole omakohtaisia kokemuksia, jolla on , voisi jakaa niitä jättämällä kommentin tälle sivulle.

Rahoitustarjous.fi – ”Laskut rahaksi” kilpailutus, jonka avulla pienyrittäjä voi myydä riidattomat laskut eli käytännössä laskut joiden eräpäivä ei vielä ole mennyt. Yrittäjällä on siten mahdollisuus hankkia tulevia saatavia ennakkoon. Tämä palvelu kilpailuttaa laskurahoittavia yrityksiä. Palvelu eli kilpailutus on itsessään maksuton, laskun myynnistä menee tietenkin palkkio riippuen minkä yhtiö valitsee.